The Road

Koivusaari, Myllykoski, Kouvola, Suomi, pohjoinen pallonpuolisko.

"THE ROAD on matka tässä ajassa, paikassa ja tilassa. Me lähdettiin Voikkaalta, löydettiin hetkeksi koti kaatopaikan reunalta, mutta nyt on loppu lähellä. Tai alku. Isä on aika huonossa kunnossa, niinkuin velikin. Enkä itsestänikään ole ihan varma. Minulla on vain Sana. Merkityksensä menettäneet, loppuun puhutut sanat.
The Road on kertomus hylätyistä, kadotetuista, pakolaisista, kodittomista. Kertomus elintasosta, eriarvoisuudesta, tyhjentyneistä tehtaista, kadonneesta ajasta.
Se on vielä kerran kertomus välinpitämättömyydestä, ahneudesta, hyvää tarkoittavasta pahuudesta, yltäkylläisyydestä rotkon reunalla.
Se on kertomus ystävyydestä, kauneudesta, merkityksestä ja rehellisyydestä.

Ja kyllä. Tiellä kiroillaan ja poltetaan tupakkaa jos siltä tuntuu.

The Road on kokemus ja tunne. Kaikki tiet vievät joelle, vaikka joella ei enää ole mitään eikä ketään. Vai onko?

Meet me further up on The Road."

Käsikirjoitus ja ohjaus: Juha Salminen
Äänet ja valot: Jyrki Kleimola
Musiikki: Juulia Rihu (laulu & saxofonit) ja Martti 'Jenkki' Nieminen (basso)
Lavastus ja puvustus: työryhmä

Rooleissa:
Forssell Aulis, isä
Käki Arto, sekopää
Lahtinen Sami, poika / veli / saarnamies
Lehto Pekka, Rudolf Höss
Lillman Antti (ääni)
Nieminen Martti, kulkija / soittaja / pakolaisvirkailija
Perälä Elina, kulkija, pakolainen
Pilli Otto (video), Otto Pilli
Raikamo Maija, kulkija / punikin pentu / mylsäläinen
Rihu Juulia, kulkija / soittaja / pakolainen
Ruuhimäki Aarni, poika / veli / saarnamies
Ruuhimäki Anu, kulkija / mummo / pakolaisvirkailija / mylsäläinen
Savolainen Lotta, kulkija / pakolaisvirkailija / pakolainen
Viinikainen Ville (video), alkupuhe



"Tämä tie on niin vanha ettei kukaan enää tiedä mistä se alkaa tai minne se on menossa. Se ei seuraa maiseman muotoja eikä vanhoja polkujen reittejä. Sitä myöten ei pääse kotiin. Se on halkaissut nämä maisemat niin kauan, että sitä ei enää oikeastaan ole edes olemassa. Ja silti me emme voi ylittää sitä, emme unohtaa, emme antaa anteeksi. Se pelottaa meitä yhtä paljon kuin houkuttaa. Se tekee meidät öisin levottomaksi ja rauhattomaksi. Se ei ole totuus. Tänä yönä sinä olet tie. Tänä yönä sinä olet totuus."

"Te kaikki itkette tuota tyhjentynyttä tehdasta! Mitä helvettiä! Sehän näyttää jännittävältä ja kauniilta, kun se valuu vähitellen tuohon jokeen, joka ei todellakaan piittaa siitä. Vihaa kyllä, mutta ei piittaa. Tuo joki syö teidän tehtaanne. Ja tämä tie rakennetaan sen paikalle. Se kulkee läpi olohuoneiden ja makuuhuoneiden, joista rakkaus on karannut jo aikoja sitten. Se kulkee läpi teidän unelmien ja haaveiden, unien, jotka olette haudannet kaikessa hiljaisuudessa ilman sen suurempia mellakoita. Kukaan ei kuitenkaan kuollut. Kaikki kuolivat."

"Ja aivan niinkuin jokikin näyttäisi virtaavan vain yhteen suuntaan, me kuvittelemme, että meidän elämälläkin on joku suunta, että se on menossa jonnekin, eteenpäin. Mutta kaikki me, jotka asumme tämän joen varella tiedämme, että isot joet kulkevat kokoajan moneen suuntaan. Eteen ja taakse, ylös ja alas, sattumanvaraisesti minne sattuu. Aivan kuten elämäkin tekee. Siinä on pitkiä vahvoja akanvirtoja, jotka kuljettavat asioita, ihmisiä, tunteita, kaikenlaista rojua takaisin ylävirtaan, ajatukset ja muistot voivat jumittaa näihin pyörteisiin ja ne jäävät pyörimään loputtomasti edestakaisin, pääsemättä eteenpäin. Siinä on pyörteitä, jotka vetävät meitä alas syvyyksiin, pimeään ja pyörteitä , jotka tuovat meidät takaisin pintaan, aurinkoon ja valoon."

"Tämän kaiken me jokivarren asukit tiedämme."